keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Peltoilua ja kuulumisia


Syksyn YO-kokeet on pian ohi mun osalta, kun jäljellä on enää äikän esseekoe. Ihanaa kun stressi helpottaa! Vaikka lukeminen ei olekaan vaikuttanut mun heppahommiin millään tavalla, niin jää nyt sitten aikaa muuhunkin ja täällä blogissakaan ei pääse tulemaan tällaisia viikon taukoja. Voisin varmaan jossain vaiheessa paljastaa täällä blogissakin mun tulevaisuuden suunnitelmia, kun koulua on jäljellä enää puoli vuotta. Eihän ne mitään salaisuuksia ole, mutta en ole erityisemmin asiaa mainostanutkaan ja luulisin, että kun kuulette mun valinnan, se voi kiinnostaa aika monia!


Veeran kanssa sujuu hyvin ja samoin myös ipanan. Tammalle ei ole oikein vieläkään löytynyt täysin sopivaa satulaa, mutta pienillä fiksailuilla ollaan päästy ihan hommiin ja eilen oltiin jopa estevalpassa! Tunti oli jo aamupäivällä, joten oli tosi hauskaa vaan hengata tallilla, kun tiesi muiden raatavan koulussa ja töissä tahoillaan :D Aion tehdä hyppelöistä ihan oman kunnon postauksensa, johon sisältyy myös videokooste eli siitä kerron enemmän vasta sitten.

Nika ja Veera on jouduttu nyt vähän harmillisesti ottamaan erilleen, koska etenkin ipana kiintyi Veeraan vähän liikaakin (ymmärrettävää sinänsä, onhan Veerulainen kuitenkin sen mamma). Se aiheutti sitten ongelmia vähän kaikkialla, kun aina piti miettiä Nikalle joku paikka missä se olisi vähiten stressaantunut, kun ulkona se tykkäsi vähän riekkua ja tallissa potki seiniä ja oli hermostunut yksinään ilman muita kavereita. Nyt ne siis tarhaa molemmat eri tarhoissa eri puolilla pihaa ja tallissakin niitten välissä on yksi heppa, mutta välillä ne pääsevät kuitenkin vielä yhdessä laitumelle syömään vihreää. Yllättävän hyvin varsakin on sopeutunut ihan parissa päivässä tähän muutokseen ja heti huomaa sen olevan paljon tasapainoisempi, vaikka tamma viedään sen näkyvistä pois. Läheisriippuvainen hevonen on kuitenkin aina melkoinen rasite, joten hienoa, jos vasta alkavasta ongelmasta päästään jo heti tässä vaiheessa eroon. Kaikki käsittely ja koulutus on sitten myöhemminkin helpompaa, kun ei aina tarvitse olla raahaamassa kaveria mukana.



Miks mun istunta on niin kamala tässä satulassa!?



4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja aivan mahtavaa että nyt tulee postauksia useammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Postaus ehti karata vähän etuajassa näköjään, mitäköhän täällä vielä siinä vaiheessa luki :D

      Poista
  2. Nyt kyllä paljastat sun suunnitelmat! :D Täällä on yks jolla ei oo kovinkaan paljoa vielä hajua siitä, mitä tapahtuu kun lukio loppuu kohta, joten olisi kiva kuulla jos jollain muulla edes on jotain suunnitelmia! :)

    terkuin Ansku(,joka on niin hukassa ettei osaa enää edes kirjautua bloggeriin sisään)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa voi sua Ansku, olit liian kauan erossa blogimaailmasta :DD Nyt on suunnitelmat laitettu julki, nähään sit samalla vuosikurssilla eikö totta? ;D

      Poista