perjantai 15. marraskuuta 2013

150pv ja muita juttuja

Tällä kertaa on vuorossa tiineyspostaus, sillä eilen tuli 150 päivää Veeran astutuksesta! Parin viikon päästä ollaankin sitten jo tiineyden puolivälissä ja kohta voikin alkaa tuntemaan varsan liikehdintää. Can't wait!! Toivotaan siis että pikku-aasi on edelleen matkassa ja tiineys etenee hyvin loppuun asti :)
Ensiviikolla Veera saa rokotteen ja ruokintaakin pitää alkaa piakkoin muokkaamaan ja lisäämään. Nyt alkoi siis nopean kasvu vaihe ja varsa saa painoa lisää n. 250g joka päivä (eli melkein 2kg viikossa!)

Yritin ottaa tallissa jonkinlaista kuvaa pallerosta, mikä osoittautuikin melkoisen hankalaksi. Veeralta meinasi palaa käämi ihan totaalisesti kun se olisi tahtonut ruokaa ja minä vaan hääräsin kaikkea turhaa!
 

Miten ihmeessä onnistuin ottamaan tällaisen kuvan, onkohan se sittenkin liian laiha :'D

 

laama ♥

 
Veera sai kymmenisen päivää sitten popot uudestaan jalkaan, sitä ennen jouduttiin pitämään viikon ajan pakkolomaa, koska kaviot kuluivat liikaa. Impparikin meinasi iskeä tamman kolhittua koipiaan tarhassa temmeltäessä, mutta saatin se pois alle parissa päivässä! Nyt Veera on ollut taas ahkerassa liikutuksessa ja puuhaillut joka päivä jotakin iloisella mielellä.

Viime viikonloppuna aloitettiin meille molemmille ihan uuden asian opiskelua, nimittäin ohjasajoa! Ensin käytiin kentällä testaamassa, että uudet kuviot on Veeralle ihan okei ja sen jälkeen suunnattiin maastoon. Koska Veeraa ei ole koskaan ajettu aloitettiin niin, että minä kävelin edeltä jolloin tamma siis vain yksinkertaisesti seurasi minua, mutta samaan aikaan iskä ohjasti takaa ja näin heppa sai pikkuhiljaa totutella ajatukseen. Puolen tunnin harjoittelun jälkeen Veera alkoi sisäistämään jutun tosi hyvin, eikä minun tarvinnut enää juosta edeltä vaan heppa menikin reippaasti kärjessä! Pari kertaa Veera pysähtyi katsomaan mörköjä ja silloin minun piti taas mennä edeltä, että saatiin hurjat hirviöt ohitettua, mutta sitten tamma jatkoi taas hyvin eteenpäin. Viisas neiti, ensi kesänä voidaankin sitten alkaa harjoitella kärryjen kanssa kun nyt talvi treenataan näin :)



Ponin kanssa ollaan harjoiteltu myös ahkerasti, alkuviikosta treenit eivät sujuneet kovin hyvin ja meinasin löytää itseni hiekkalaatikosta useampaan otteeseen. Keskiviikkona päätin pitää ponilla vapaapäivän ja eilen irtojuoksutin sen kentällä. B liikkui tosi hyvin ja tehtiin myös maastakäsin harjoituksia ja leikittiin. Siitä tuli taas tosi hyvä mieli harjoituksiin, sillä poni seurasi kuin koiranpentu ja tehtiinkin loppuverkat niin että juoksenneltiin vaan kenttää ympäri ja poni seurasi vapaana mukana! Vielä kuukausi sitten tämä ei toiminut ollenkaan, B ei jaksanut kiinnostua minusta vaan kipitti lähimmälle heinää muistuttavalle mättäälle. Poni taitaakin olla nykyään mun number one fan ja sen kanssa on tosi mukava työskennellä, kun sekin tykkää minusta :) Hyvillä mielin lähdetään viikonloppuna kisaamaan!



Hyvä palvelu, kylmät koivissa ja ruoka suoraan nenän edessä!

Mitäs tykkäsitte? Oliko tällainen lyhyempi vähäkuvainen kuulumispostaus ihan tyhmä vai voiko näitä tehdä jatkossakin?
 
 

6 kommenttia:

  1. Tää oli just sopivan pitunen postaus! (:

    VastaaPoista
  2. Tää oli justiinsa hyvä! :) Ja on ihana laama :3 Meinaatko itse pitää varsan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, tack Ella! Veera on tuitelitui :3 Juu totta kai, jos sellainen maailmaan saadaan!!

      Poista
  3. MOI. Ihan kiva postaus,mutta kyllähän teitä lukee ja katselee pitenmäkin tovin.Kyllä laama on ryhdikäs ja kaunis mutta BOKEKIN on kaunistunut sit viime näkemän,seurako sen tekee? Kuinka kisoissa kävi?Kyllä VERAN varsan kasvu on kovaa,saattaapa ruoka pian kelpaamaan.Onnea eteekin päin teille asian tiimoilta.Sanoi RIMA DONNA...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on poni ainakin laihtunut! Noissa kuvissa mitä katsoit toukokuulta sillä oli vielä karvat ja tukka päässä, mutta kesällä näyttänyt huonommaltakin, joten on se nyt nätimpi :) Kyllä Veeralla ruokahalu on ollut kunnossa jo pitemmän aikaa!

      Poista